Laadukkaat kiviainekset ja ketterä rahtimurskauspalvelu

”Haaviston Sora on kaikessa toiminnassaan jämpti”

Asko Haro Oy

Kalle Kaitaranta on Asko Haro Oy:n omistajayrittäjä. Yritys on keskittynyt erikoiskuljetuksiin. Erikoiskuljetuksina siirtyvät myös Haaviston Soran jämerät murskauskoneet, joita Asko Haro Oy kuljettaa erilaisiin työkohteisiin.

Yhteistyötä jo monessa yrittäjäpolvessa

Haaviston Soran ja Kaitarannan yhteistyöllä on pitkät perinteet, sillä jo ennen kuin Kaitaranta osti yrityksensä omiin nimiinsä, oli Haaviston Soran kanssa toimittu tiiviissä yhteistyössä edellisen omistajan aikana jo vuosia. Loppua ei näy. Yhteistyövuodet ensin työntekijänä ja myöhemmin omistajana ovat vakuuttaneet Kaitarannan siitä, että Haaviston Sora on luotettava ja vahva alansa osaaja.

Asko Haro Oy onkin yksi Haaviston Soran toimintaan läpeensä tyytyväinen palveluntoimittaja – eikä suotta. Alkaen Haaviston antamasta yleisvaikutelmasta aina pieniin yksityiskohtiin saakka kaikki hoidetaan Kaitarannan mukaan aina hienosti. Siksi hänen on helppo suositella yritystä yhteistyökumppaniksi muillekin.

”Sovitusta pidetään aina kiinni”

Kuljetustyössä on ensiarvoisen tärkeää, että kuljetukset hoituvat sovitusti ajallaan, eivätkä aloitukset työmaalla saa kuljetusten vuoksi viivästyä. Tämän takia Kaitaranta luottaa vahvasti Haaviston Soraan. Kun asiat hoituvat sovitusti, pysyvät myös kuljetukset aikataulussa eikä aikaa tarvitse käyttää turhaan tilanteiden setvimiseen.

Erityisesti Kaitarannalta kehuja saa Haaviston Soran työkoneiden siisteys.

”Työkoneet ovat muualla usein hyvin pölyisiä ja niihin on pakko mennä työhaalareissa. Haaviston Soran koneisiin ei voi mennä työhaalareissa”, hän vitsailee tyytyväisenä.

”Kaikki on aina siistiä ja puhdasta”, hän jatkaa. Töitä on silloin miellyttävä tehdä.

Samaa jämerää linjaa noudatetaan kautta linjan kaikessa. Kaitaranta kertoo, että Haaviston Soran aikataulut pitävät ja koneet odottavat kuljetusta aina hyvin valmisteltuina, mistä syystä heidän kanssaan on helppo toimia. Koneet pidetään hyvässä kunnossa, joten niiden kanssa voidaan vaivatta keskittyä Kaitarannan omaan ydinosaamiseen, erikoiskuljetuksiin.

Miten Haaviston sora voi olla sinulle avuksi?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin otetaan selvää!

Haaviston Sora Oy

Rinnetie 3
27840 Köyliö

Kiviainekset

Esa Haavisto
0400 322 278

Rahtimurskaus

Henri Haavisto
050 323 0103

Seuraa meitä somessa! Facebook

Copyright © 2024 Haaviston Sora Oy