Laadukkaat kiviainekset ja ketterä rahtimurskauspalvelu

Piha kesäksi kuntoon − aloita suunnittelu ajoissa!

Piharakentaminen kannattaa aloittaa suunnittelutyöllä jo talvella, jotta projekti on valmis aloitettavaksi, kun routa keväällä sulaa ja maa kuivahtaa.

Piharakentamisen voi suunnitella ammattilaisen kanssa tai laatia suunnitelmat itse. Jos suunnittelu ja toteutus hoidetaan itse ja kyseessä on iso piha, kannattaa muistaa olla itselleen armollinen: piharakentaminen on hauskaa, mutta voi olla yllättävän raskasta ja aikaa vievää puuhaa. Kannattaa siispä edetä mieluummin osio kerrallaan kuin yrittää saada kaikki valmiiksi yhdessä kesässä.

Piharakentaminen kannattaa aloittaa jo talvella.

Säilytä haluamasi puut

Jos kyseessä on uudisrakennus, tonttia kaivetaan yleensä melko reippaasti rakennuksen perustuksia varten. Kannattaa jo tässä vaiheessa kiinnittää huomio tontin puustoon: mitä puita halutaan säilyttää ja mitä ei. Suomen olosuhteissa puun kasvaminen kestää kymmeniä vuosia, joten jos piha vedetään sileäksi, tontilla ei tule olemaan täysikasvuisia puita pitkiin aikoihin.

Kannattaa myös tutustua puulajeihin, sillä toisista puista voi olla tontilla enemmän harmia kuin hyötyä. Esimerkiksi koivu juo satoja litroja vettä päivässä, joten niiden määrää tontilla kannattaa rajoittaa, jos vaarana on että maa kuivuu liikaa. Havupuut taas tuovat väriä talviseen maisemaan, jolloin lehtipuut ovat aika “kaljuja”.

Hyödynnä pihalta irtoava aines

Kun tonttia kaivetaan ja maa-ja kiviaineksia nousee ylös, Kannattaa hyödyllinen aines säilyttää tontilla piharakentamiseen, mikäli tontilla suinkin on tilaa säilyttämiseen.

Multaa voi hyödyntää piharakentamisen monessa vaiheessa ja kiviä voi käyttää muurin rakentamiseen tai pihan koristeluun. Hiekkaa voi hyödyntää kuoppien täytteenä, jos päälle ei tule kantavia rakenteita. Haaviston Sora tarjoaa murskeita rakennusten alle kantavaksi kerrokseksi sekä sepeliä kapillaariveden katkaisuun seinän vierille tai salaojiin.

Pihan koristerakentaminen

Pihan viimeistely aloitetaan yleensä kun rakennukset ovat valmiina paikoillaan. Savimaa tarvitsee hiekkaa ja humusta kevennyksekseen. Jos tontti on hiekkakangas, kannattaa alimmaksi kerrokseksi sijoittaa luonnon savikerros, sitten multa ja nurmikko. Muuten vesi menee maakerroksista läpi ja nurmikko kuivuu.

Kun pohja on kunnossa, voidaan aloittaa koristerakentaminen. Meiltä löytyy siihen tarkoitukseen kattava valikoima punertavia mukulakiviä, luonnonkiviä ja kalliolouhetta. Alla olevassa kuvassa esitellään mukulakiviä.

Mukulakivet sopivat pihan koristerakentamiseen.

Laattakiven alle ja saumoihin kannattaa laittaa kivituhkaa. Kaikkien koristekivien ja polkujen alle kannattaa myös laittaa suodatinkangas, jotta rikkaruohot pysyvät loitolla. Kukkapenkkeihin ja istutusaltaisiin on suositeltavaa laittaa pohjalle juurimatto, joka estää puiden juuria imemästä kaikkea kosteutta ja ravinteita penkeistä.


Muita artikkeleitamme

Teiden talvikunnossapidon monet haasteet

Suomessa on yli 50 000 kilometriä päällystettyjä maanteitä. Näiden kunnossapito talvisin vaatii paljon ammattitaitoa. Lue millaisia haasteita talvikunnossapitoon liittyy.

Teiden sorastus on ajankohtaista keväällä

Soratien pinta täytyy uusia aika ajoin, sillä tien pinta kuluu, syntyy kuoppia ja osa pintamateriaalista kulkeutuu käytön seurauksena tien reunoille. Lue miksi sorastus on tärkeää ja millaista mursketta sorastukseen käytetään.

Murskeiden CE-merkintä varmistaa tuotteen laadun

Haaviston Sora toimittaa CE-merkittyjä murskeita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Lue mitä murskeiden CE-merkintä tarkoittaa ja miksi sitä tarvitaan?

Haaviston Sora Oy

Rinnetie 3
27840 Köyliö

Kiviainekset

Esa Haavisto
0400 322 278

Rahtimurskaus

Henri Haavisto
050 323 0103

Seuraa meitä somessa! Facebook

Copyright © 2024 Haaviston Sora Oy