Tyytyväiset asiakkaat säilyvät vuodesta toiseen
Myös Destia on tyytyväinen Haaviston Soran palveluun. Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt palveluyhtiö ja he suunnittelevat, rakentavat ja ylläpitävät mm. liikenneväyliä ja ratoja.
Pitkäaikaista yhteistyötä
Juha Poskiparta Destialta kertoo työskennelleensä yhdessä Haaviston Soran kanssa jo useamman vuoden. Noin viisi vuotta sitten he tekivät ensimmäisen kerran tuloksekasta yhteistyötä Porin prikaatin kasarmialueen tiestön rakentamisvaiheessa. Tuonne Haaviston Sora toimitti murskeen. Yritykset olivat tehneet yhteistyötä aiemminkin. Sittemmin – ja koko ajan enenevissä määrin – on yhteisiä työmaita jatkettu onnistuneesti.
Haaviston Sora tekee Destian kohteissa mm. talvikunnossapitoa, kelirikkokunnostusta sekä syksyisin sorastusta. Poskiparta on kaikkiaan hyvin tyytyväinen yhteistyöhön ja kehaisee erityisesti Esa Haavistoa: “Esa järjestää sen, minkä lupaa ja kaikki onnistuu moitteettomasti. Kun hänelle kerran soittaa, pian on jo kaikki järjestetty.”
“Hankala löytää huonoa sanottavaa”
Haaviston sora on myös murskannut kalliota Destian kohteissa esimerkiksi Valtatie 12:n remontissa noin kaksi vuotta sitten. Myös tuolloin Poskiparta kertoi kaiken järjestyneen paremmin kuin hyvin.
Vuosi vuodelta on Haaviston Soran ja Destian yhteistyö laajentunut ja Poskiparta toteaakin tyytyväisenä: “Ilman muuta yhteistyötä jatketaan yhä edelleen.” Erityistä kiitosta hän antaa sujuvan yhteistyön lisäksi myös seudun kustannustehokkaimmasta hinnasta. Koska työt ovat projektiluontoisia, myös tarjouskierroksen tulos on aina merkitsevä.