Laadukkaat kiviainekset ja ketterä rahtimurskauspalvelu

Teollisuuspihan kunnostus

Haaviston Soran hallirakennuksia ympäröivä vanha teollisuuspiha oli kuoppainen ja vanha asfaltti oli päässyt kulumaan, joten nyt kesän kynnyksellä päätettiin uusia pihan asfalttipinnoite. Asfalttipinta estää hiekan kulkeutumisen konehalleihin. Urakan toteuttajana toimi Asfalttikallio Oy.


Työ ajoitettiin siten, että eri työvaiheet pystyttiin toteuttamaan yhtenä päivänä. Ensimmäinen urakan vaihe oli jyrsiä tieliittymän ja pihakuoppien ympäriltä vanha asfalttipinta. Näin luodaan tasainen pohja ja liittymä uudelle asfalttikerrokselle.

Hallin pihan asfaltoinnin aloitus.

Kuva: Pihatyöt aluillaan ja koneet paikalla.

Vanhan pihan jyrsintä

Seuraavaksi harjattiin jyrsitty pinta pois. Jyrsitty pintamateriaali voidaan myöhemmin kierrättää osana uutta pintamassaa. Pihan murskekerros tasattiin ja muotoiltiin tiehöylällä ja tiivistettiin jyrällä. Tässä vaiheessa murske tulee kastella, jotta se tiivistyy kunnolla.

Uuden pohjan rakennus

Asfaltti vedettiin pihaan ja tieliittymään levittäjällä.

Pohjan tasaus

Lopuksi asfalttipinta tiivistettiin jyrällä.

Pohjan jyräys

Valmis pinta on tasainen ja kestävä. 

Ennen ja jälkeen 

Hallien piha ennen uutta pintaa.

Piha ennen asfaltointia.

Piha asfaltoinnin jälkeen

Piha asfaltoinnin jälkeen.


Muita artikkeleitamme

Murskeiden CE-merkintä varmistaa tuotteen laadun

Haaviston Sora toimittaa CE-merkittyjä murskeita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Lue mitä murskeiden CE-merkintä tarkoittaa ja miksi sitä tarvitaan?

Älä tingi tieturvallisuudesta murskaustyömaan lähellä

Valtateiden varsilla tehdään tien kunnostusten, levennysten ja linjausmuutosten yhteydessä usein myös murskaustöitä. Lue mitä riskejä murskaustyömaan lähistöllä on ja miten Haaviston Sora pitää huolta turvallisuudesta.

Teiden talvikunnossapidon monet haasteet

Suomessa on yli 50 000 kilometriä päällystettyjä maanteitä. Näiden kunnossapito talvisin vaatii paljon ammattitaitoa. Lue millaisia haasteita talvikunnossapitoon liittyy.

Haaviston Sora Oy

Rinnetie 3
27840 Köyliö

Kiviainekset

Esa Haavisto
0400 322 278

Rahtimurskaus

Henri Haavisto
050 323 0103

Seuraa meitä somessa! Facebook

Copyright © 2024 Haaviston Sora Oy